Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) luotsaamilla Tiedeklubeilla keskustellaan tänä syksynä sään ääri-ilmiöistä, lääkeainekemiasta ja kirjallisuuden klassikoista. Ravintola Manalassa kuultavat keskustelut äänitetään myös podcasteiksi. Lue marraskuun Tiedeklubi-podcastin tekstivastine alta tai kuuntele podcast Tiederadio-kanavalla SoundCloudissa tai Spotifyssa.

Marraskuun Tiedeklubilla 17.11.2021 keskusteltiin lääkekehityksestä. Tiedetoimittaja Leena Mattila haastatteli Orion Pharman Principal Scientist Olli Törmäkangasta. Lääkekehityksessä on kuljettu pitkä matka: pajunkuoren käytöstä kipujen lievittämisessä aina virtuaaliseulonnan hyödyntämiseen uuden lääkkeen valmistuksessa. Lääkkeiden tutkimus ja kehitystyö on pitkäjänteistä, kallista ja tarkoin säänneltyä. Uuden lääkkeen tutkimus- ja kehitysprosessi kestää keskimäärin 12 vuotta. Marraskuun Tiedeklubin ohjelmasta vastasi Suomalaisten Kemistien Seura.

Tekstivastine: Lääkekehitys taistelussa sairauksia vastaan

Leena Mattila: Hyvää iltapäivää ja tervetuloa tänne Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja Suomen Kemistien Seuran Tiedeklubille Manalan syövereihin. Aiheena on tänään lääkekehittely taistelussa sairauksia vastaan. Klubin vieraana on Orion Pharman Principal Scientist, Olli Törmäkangas.

Olli Törmäkangas: Hyvää iltaa.

Leena Mattila: Ja minä olen Leena Mattila ja olen Ylessä Tiede ja ympäristö -toimituksessa ja olen alun perin biologi. Sit mennään asiaan. Sekä ihmiset että jotkut eläimetkin on lääkinneet itseään jo kivikaudelta lähtien monilla eri konsteilla. Joku sitten aikanaan innostui pureskelemaan pajunkuorta ja huomasi, että säryt helpotti. Sitten sitä asiaa kehitettiin eteenpäin ja nykyään aspiriini ostetaan purkissa apteekista.

Sit on muitakin lääkkeitä, jotka on kasvikunnasta. Esimerkiks digitalis sormustinkukasta ja belladonnat ynnä muut vastaavat, missä annostelu on vähän tarkempaa kuin tuossa aspiriinissa. Ne on tappavia, jos niitä väärin käyttää tai liikoja käyttää. Ja mikrobeistakin on löydetty lääkkeitä, esimerkiksi penisilliini kuuluisimpana lääkkeenä tuolta mikrobipuolelta.

Mutta sitten nykyään on konsti kovasti toiset. Mistä niitä lääkemolekyylejä nykyään putkahtelee, Olli Törmäkangas?

Olli Törmäkangas: Tämä on hyvä kysymys. Todellakin yksi vanhin tapa on juuri nämä luonnon lääkkeet. On raportoitu, että jopa Hippokrates aikoinaan pajunkuoresta eristi valkoista pulveria. Mut sitten tämä Bayer vasta 1800-luvun lopulla kehitti synteesiin ja kaupallisesti tämän aspiriinin.

Aika monen tällaisen luonnonaineen toimintamekanismi on selvinnyt hyvin paljon myöhemmin, 1900-luvun kuluessa, osalla jopa loppupuolella. Tätä pitkään käytetty lääkkeenä ennen kuin tiedetään, kuinka ne oikeasti vaikuttaa. Tänä päivänä asia on ehkä kääntymässä hyvin paljon toisinpäin. Lähestymistavat lääkekehityksessä on hyvin rationaalisia.

Leena Mattila: Järkiperäisiä, ei enää mennä pureskelemaan mitä sattuu kasveja.

Olli Törmäkangas: Järkiperäisiä, hyvin suunniteltuja.

Leena Mattila: Digitalista kun pureskelee omin nokkineen, niin henki pakenee ruumiista.

Olli Törmäkangas: Kyllä. Ja ehkä toiseksi vanhin tapa, miten uusia lääkeaineaihioita löytyy, niin löytyy ihmisen elimistöstä vaikuttavia aineita. Tiedetään, mihin ne sitoutuu. Niistä lähdetään sitten muokkaamaan uusia molekyylejä, joilla saadaan se kohdeproteiinin toiminta joko aktivoitua tai hiljennettyä. Puhutaan agonistista, antagonistista. Riippuen mekanismista sitten tällä on tietty vaikutus sairauden hoitoon, hoitovasteeseen.

Viime aikoina on hyvin paljon yleistynyt tämmöiset ns. molekyylikirjastoseulonnat. Yksi tällainen hyvin yleinen on niin sanottu HTS-seulonta, high-throughput screening. Missä otetaan satojatuhansia hyvin keskenään erilaisia molekyylejä ja niitä automaattisella seulonnalla testataan solumalleissa ja siinä nähdään –

Leena Mattila: Siis petrimaljallako?

Olli Törmäkangas: Ei enää petrimaljalla, vaan pienissä mikrolevyissä, levyistä puhutaan, kuoppalevyistä. Todella pieniä pitoisuuksia ja volyymeja pystytään tämmösellä, 384 ainetta yhdellä pienellä levyllä testaamaan kerralla. Siinä nähdään, että sitoutuvatko nämä lääkeaineet esimerkiksi tähän kohdeproteiinin tai antaako ne jonkun vasteen sitten, mitä halutaan seurata. Ja sieltä valikoituu niin sanottuja hittimolekyylejä, osumamolekyylejä, jotka sitten otetaan tarkempaan tarkasteluun ja lähdetään evakuoimaan niitä, mitkä on niitten hyvät puolet, mitä huonoja puolia tässä on lääkkeen kannalta. Molekyylin ominaisuuksia ja tämmöistä hyvin varhaisen vaiheen toksikologiaa. (-) [04:17] ominaisuuksia, kuten liukoisuutta voidaan jo mitata hyvin pienistä määristä milligrammoista.

Leena Mattila: Niin että jos se menee läpi ihmisestä suoraan vessanpyttyyn, niin se ei hyödytä mitään, vaikka ois kuin hyvä lääke muuten.

Olli Törmäkangas: Kyllä. Ja kaikki tämmöiset, metabolia, kuinka nopeasti tämä soluissa hajoaa tämä aine, niin tätä pystytään myös hyvin varhaisessa vaiheessa selvittämään ja siihen pyritään puuttumaan. Oikeastaan optimaalisin, mitä nykyään lääketieteessä voidaan parhaita menetelmiä käyttää, on niin sanottu virtuaaliskriinaus. Siinä hyödynnetään tietokonemallia. Ja jos optimitilanteessa lääkeainekehitysprojektissa on lähtötilanteessa tämä proteiinin ns. kolmiulotteinen rakenne tiedossa ja siihen pystytään tietokoneavusteisesti sitten niin sanotusti istuttamaan –

Leena Mattila: Lisäpalikoita?

Olli Törmäkangas: - molekyylejä.

Leena Mattila: Rakennetaan niin kuin legoista sellainen köntti ku on tarpeen?

Olli Törmäkangas: Siinä vaiheessa ei vielä rakenneta. Ne on virtuaalimolekyylejä, joita istutetaan kolmiulotteisesti sinne.

Leena Mattila: Siis kuvassa leikitään, että virtuaalisesti rakennetaan palikoista se tuleva molekyyli?

Olli Törmäkangas: Kyllä. Ja sieltä sitten parhaat hitit, jotka istuu siinä 3D-mallissa, tietokonemallinsa parhaiten, tilataan nämä molekyylit sitten tutkimuksiin. Solumalleissa testataan, että mitkä näistä oikeasti toimii. Tämän jälkeen sitten kemistit käy toimeen ja lähdetään näitä molekyylejä purkaan osiin, että mistä kohtaa niitä voidaan lähteä.

Toi on aika hyvä termi, lego, legoilu. Et kuinka näitä rakennetaan, että pienistä palasista lähdetään muokkaamaan vaihe kerrallaan. Lisätään seuraava molekyylin osanen ja muokataan sitä molekyylia hiukan, että saadaan taas reagoimaan seuraava ryhmä siihen. Tässä suunnittelussa hyvin paljon käytetään tämmöisiä. Jo ennen kun synteesiä aloitetaan ja päätetään, että mitä tehdään, niin laskennallisia menetelmiä. Pystytään sulkemaan pois jo semmoiset molekyylit, jotka on aivan liian isoja, jotka on aivan liian rasvaliukoisia, jotka ei sitten imeydy enää solukalvojen läpi. Tiedetään jo hyvin tarkkaan tämmöiset niin sanotut toksiset rakenteet, mitä ei saa –

Leena Mattila: Myrkyllisiä lääkkeitä ei kannata kehittää.

Olli Törmäkangas: Myrkylliset ominaisuudet, mistä tulee vain sitten potilaille haittaa ja ongelmia. Siinä mielessä tietokonemallit ja ennustavat ohjelmistot on kehittyneet valtavasti ja näitä käytetään molekyylien suunnittelussa.

Leena Mattila: Onks se vähän niinku sään ennustaminen? Että on jotkut laskentamallit, joihin lykätään joku molekyyli ja katotaan, mihin se osuu, vai osuuko se mihinkään reseptoriin? Et toimiiko se avain ja lukko -systeemi?

Olli Törmäkangas: Nämä mallithan on todellakin vain malleja, että ne täytyy sitten todellisilla molekyyleillä näyttää toteen, että kuinka hyvin ne toimii.

Leena Mattila: Mut niinku sääennuste, et sehän on laskentaa?

Olli Törmäkangas: Se on laskentaa. Ja myös nämä tietokoneavusteiset menetelmät perustuu laskentaan. Hyvin usein osuu ja aina ne ei sitten toimi, että siinä joudutaan sitten mallia myös parantamaan matkan varrella.

Leena Mattila: No eiks se oo turhauttavaa? Tuhansia ja tuhansia pikkunippeleitä testataan siellä kalliilla vehkeillä ja sitten yksi niistä on semmonen, et siit on johonkin? Tai sitten ei yksikään ja otetaan taas alusta asti jollain muilla mömmöillä sama koko höskä alusta alkaen? Tsiljoona miljoonaa näytettä ja diskataan niistä 99 %?

Olli Törmäkangas: Se on kieltämättä turhauttavaa jossain vaiheessa. Mutta toisaalta valtavan palkitsevaa sitten, kun onnistutaan. Ja ominaisuuksia, joita täytyy parantaa lääkeaineen, puhutaan liidin optimoinnista, kun meillä on se hittimolekyyli, mitä lähteä muokkaamaan. On valtava määrä eri parametreja, joita täytyy ottaa huomioon. Jotka täytyy sitten sillä lääkkeellä olla kaikki kohdillaan, jotta siitä tulee semmoinen, joka liukenee riittävän hyvin. Jotta se pääsee imeytymään suolistosta verenkiertoon ja kulkeutumaan kohteeseen ja vaikuttaa siellä riittävän pitkään ja on riittävän tehokas.

Leena Mattila: Selviääks se siinä labravaiheessa jo ennen kuin on mitään olemassa olevaa todellista ainetta? Et siellä pelkästään virtuaalimaailmassa selviää jo se, et imeytyykö se ja tehoaako se ja vaikuttaako se?

Olli Törmäkangas: Virtuaalimaailmassa nämä ei, että kyllä ne täytyy sitten todentaa fyysisillä tutkimuksilla oikeessa elämässä. Tänä päivänä hyvin paljon pystytään selvittämään kaikkia näitä asioita jo solututkimuksissa. Että ei tarvii mennä pitkällisiin eläinkokeisiin, että nähdään, että onko aine on turvallinen soluille. Ja miten se hajoaa soluissa ja ihmisen elimistön metabolian vaikutuksesta.

Leena Mattila: Kuinkas paljon siihen vaikuttaa se, et itse asiassa ihmisillä on kaikilla erilainen metabolia? Meillä on tämä geneettinen systeemi sellainen, että joku poistaa sen lääkkeen kropastaan kolmessa minuutissa. Joku toinen antaa sen kertyä ja saa yliannoksen, kun se ei poistukaan sitä tahtia kuin keskimäärin ottaen. Niin kuinka paljon tätä voi ottaa huomioon tuossa suunnittelussa? Semmosii keskivertolääkkeitä.

Olli Törmäkangas: Se on hyvä kysymys. Kaikkea ei voi huomioida, että loppupeleissä sitten kliinisissä tutkimuksissa alkaa näkymään nämä erot. Tiedetään tämmöstä ihmisen, puhutaan polyfarmakologiasta, esimerkiksi tämmöinen CYP2D6-entsyymi, joka lähtee hydroksyloimaan ja hajottamaan lääkeainemolekyyliä. Oikeastaan tämmöinen ensimmäinen steppi, yksi näistä entsyymeistä, joka hajottaa. Siinä ihmisillä voi olla todella isojakin eroja sitten, että kuinka tehokas tämä entsyymi on ja kuinka paljon sitä on.

Leena Mattila: Eiks kodeiini oo just sellainen, mikä on toisille suorastaan supertehokasta, että lamaantuu hengityskeskuskin, kun on se systeemi toisessa äärilaidassa?

Olli Törmäkangas: Joo, kyllä. Ja tämä varmasti lääkäreille aiheuttaa, että heidän täytyy olla hyvin tarkkana sitten. Onneksi nykyään pystytään potilaalta määrittämään näitä entsyymitasoja jo etukäteen. Tämmöiset, jotka on niin sanottuja supermetaboloijia ja joilla on sitten enemmän normaali metabolia tämän entsyymin suhteen muun muassa.

Leena Mattila: Onks tätä mitään konstia, että sitä sais nopeemmaks tätä hommaa? Kun tuohan on hirveän hidasta, että haalitaan hirveä määrä niitä koekaniineita ja heitetään roskikseen ne seuraavassa käänteessä. Ja sit taas aloitetaan uusilla koekaniineilla, siis aineilla, koekaniiniaineilla. Ja siinähän tehdään ihan hirveästi ns. turhaa työtä. Eiks sitä vois yhtään nopeuttaa? Miks se on niin pakko tehdä niin hitaasti?

Olli Törmäkangas: Yksi syy, mikä siinä kestää, mikä ottaa aikaa, jos puhutaan nyt molekyylin optimoinnista, lääkeaineen optimoinnista, siinä on todella monta parametria. Kun me yhtä parametria muutetaan, niin toinen saattaa mennä sitten päinvastaiseen suuntaan. Et täs on tämmöinen iteratiivinen prosessi, tehdään molekyylin muutoksia, tutkitaan aika laajasti –

Leena Mattila: Niinku himmelistä otat yhden oljen pois, ni se muoto muuttuu.

Olli Törmäkangas: Muoto muuttuu, toi on hyvä kuvaus. Loppupelissä meillä on lääkeainemolekyylillä tämmöinen kompromissi, jonka täytyy olla riittävän turvallinen, riittävän tehokas. Ja voi olla, ettei sillä kaikki ominaisuudet ole ihan optimit, mitä ne voisi olla. Mutta tämä kokonaisuus täytyy olla kunnossa, että lääkeainemolekyyli kulkeutuu, on riittävän stabiili ja vaikuttaa siellä missä pitääkin.

Leena Mattila: Niin että johonkin kun lisää niiden vaikuttavuutta, niin se on jostain muualta pois. Et siinä haetaan se pienin mahdollinen paha kaikkiin suuntiin ja paras mahdollinen hyöty tavallaan menetetään. Siis joutuu vähän tinkimään?

Olli Törmäkangas: Kyllä näin on ja ylipäätään sitten loppupeleissä lääkeviranomaiset arvioi ennen myyntiluvan saamista hyöty-riskisuhdetta. Että potilaalle on varmasti huomattavasti isommat hyödyt kuin haittavaikutukset lääkkeestä. Tämä optimointivaihe siinä on muun muassa sen vuoksi hyvin hidasta, että tänä päivänäkin, vaikka on kemialliset reaktiot tehostuneet, nopeutuneet, on paljon uusia katalyyttejä, millä voidaan työtä nopeuttaa. Ja tehdään paljon töitä paralleelisti, se on kuitenkin käsityötä. Tehdään molekyylipala kerrallaan.

Yhden lääkeainemolekyylin syntetisoiminen voi kestää parhaimmillaan muutamista päivistä jopa yli kuukauteen. Ja sen jälkeen päästään arvioimaan, että mikä sen profiili on. Ja kemistit peilaa sitten, peilataan näitä ominaisuuksia molekyylirakenteeseen ja mietitään seuraavat suunnitelmat. Millä mitäkin ominaisuutta pystytään sitten muuttamaan ja taas lähdetään syntetisoimaan aineet.

Leena Mattila: Mutta jos sitä katalyyteillä nopeuttaa sitä reaktioo, niin eihän se vastaa sitä ihmisen todellisuutta. Et eihän se ota mitään katalyyttia siihen, et sen lääkkeen vaikutus nopeutuis. Et eiks täst tuu vähän klappia sinne tutkimukseen, et todellisuus ja koeolot ei vastaakaan toisiaan? Jos vähän niinku kasvihuoneessa viljelet jonkun kasvin ja viet sen talveksi ulos, niin köpelösti käy.

Olli Törmäkangas: Joo, että synteesit ja niitten kesto, se ei ole millään lailla tekemisissä sitten sinne, miten aine potilaassa vaikuttaa seuraavassa vaiheessa. Se liittyy ainoastaan näihin molekyylien valmistamiseen.

Leena Mattila: Eli se on sitä alkuvalmistelua.

Olli Törmäkangas: Alkuvalmistelua, alkuvaihetta, ennen kuin päästään potilastutkimuksiin.

Leena Mattila: Kuis iso osa siitä koko ajankäytöstä on siinä, kun sitä molekyyliä haetaan, ennen kuin siitä on keneenkään tarjottu pätkääkään?

Olli Törmäkangas: Keskimääräisesti tänäkin päivänä tämmöinen lääkekehitysprojekti alusta, kun lähdetään suunnittelemaan ja validoimaan tätä mekanismia siihen, kun lääke päätyy apteekin hyllylle, on noin 12 vuotta. Riippuen sitten indikaatiosta, sairaudesta se voi olla nopeampi, voi olla myös vähän hitaampi. Mutta 12 vuotta on aika hyvä keskiarvo. Aika usein tämä alkuvaiheen optimointityö, puhutaan ns. prekliininen ennen kuin mennään ihmiskokeisiin, saattaa kestää 4 - 5 vuotta. Jotta meillä on riittävän turvallinen, tehokas, aine ja riittävän selektiivinen myös, että se ei vaikuta liian monen paikkaan vaan juurikin siihen haluttuun kohteeseen.

Leena Mattila: Joskushan se on kääntynyt hyödyksi, et se vaikuttaakin eri paikkaan. Niinku Viagraahan kehitettiin verenpainelääkkeeksi se oli huono verenpainelääke, mut sivuvaikutukset toivat rahaa.

Olli Törmäkangas: Toivat rahaa, joo. Ja sininen pilleri, PDE5-inhibiittori on –

Leena Mattila: Onks tää yleistä, että se käykin niin, että joku diskataan siitä alkuperäisestä tehtävästään, kun se onkin liian heikko ja sit sille löytyykin joku muu käyttö? Esimerkiks käytetäänhän noita psyykelääkkeitä ja epilepsialääkkeitä käytetään kipulääkkeinä.

Olli Törmäkangas: Pitää paikkansa. Ja sehän on nimenomaan tämän kivun emotionaalisen puolen hoitoon liittyy tämä. Ei se yleistä ole, mutta sitä sattuu. On myös tuurikauppaa, että tämmöinen sivuvaikutus johtaa, kun sitä lähdetään tarkemmin tutkimaan, niin johonkin uuteen indikaatioon, jolla voi olla sitten –

Leena Mattila: Hyötykäyttöön. Mut sitten kun te teette tämmöisiä faasitutkimuksia, niin Olli Törmäkangas, mitäs nyt sellaset on? Sentrifugissa tulee näitä faaseja.

Olli Törmäkangas: Faaseja on monenlaisia. Mutta nyt jos puhutaan lääkekehityksestä ja lääkekehityksen vaiheista, niin tämä, mitä on aikaisemmin ollut tämä, että tutkitaan ennen potilastutkimuksiin menoa, puhutaan niin sanotusta prekliinisestä faasista. Siinä optimoidaan molekyylin teho, turvallisuus ja selvitetään myös sitten alustavasti myös pidemmälle menevissä tutkimuksissa sen teho ennen kuin mennään potilastutkimuksiin.

Mut sitten nää faasitutkimukset, on kolmenlaista pääfaasia. Eli faasi I, faasi II, faasi III. Ja nämä on ne, jotka lääkekehityksessä ottaa aikaa todella paljon. Faasi I -tutkimuksista jos puhutaan, tää on ehkä nopein näistä kaikista. Siinä ensimmäistä kertaa mennään annostelemaan lääkeainetta potilaalle tai terveelle vapaaehtoiselle. Että yleensä syöpäindikaatioissa voi olla mukana potilaat, mutta pääsääntöisesti terveitä vapaaehtoisia.

Ja siinä selvitetään sitten, että annoksen nosto, että se on varmasti hyvin siedetty, ei tule mitään haittavaikutuksia. Nämä tutkimukset on yleensä aika nopeasti, jopa vuodessa saattaa olla tehtynä. Sillä potilasmäärät tai terveiden vapaaehtoisten määrät on aika pieniä, puhutaan kymmenistä henkilöistä. Siinä vaiheessa monesti, vaikka kuinka hyvin ennustavat mallit on ollu prekliinisessä vaiheessa, niin noin puolet molekyyleistä kaatuu ensimmäisellä kierroksella. Että siellä voi olla, että löytyy jotain haittavaikutuksia, mitä ei sitten haluta enempää viedä eteenpäin. Tai sitten molekyyli palaa takaisin optimointiin ja yritetään poistaa näitä.

Leena Mattila: Lisätään palikoita.

Olli Törmäkangas: Lisätään tai muutetaan palikoita ja koetetaan selvittää ne syyt, mitkä molekyylin ominaisuudet siinä aiheuttaa nämä vaikutukset. Tämän jälkeen mennään faasi II -tutkimuksiin. Faasi II -tutkimuksissa on sitten jo oikeat potilaat ja potilasryhmä mukana. Tämä on faaseista se, missä kaatuu eniten molekyylejä, lääkekehityskandidaatteja. Noin 50 % läpäisee sen, hieman alle.

Siinä ehkä yleisimpiä on juuri potilailla, että ei nähdä riittävää tehoa tai sitten tulee jotakin pitempiaikaisessa annostelussa haittavaikutuksia. Nämä on kaikki sitten pitkäaikaisen annostelun ja potilaiden turvallisuuden kannalta todella kriittisiä. Faasi II -tutkimukset saattaa kestää, indikaatiosta riippuen puhutaan ehkä kahdesta vuodesta, kolmesta. Siinä on useita kymmeniä potilaita mukana. Saattaa olla yli 100 potilasta.

Ja sitten jos kaikki on edelleen ok, lääke toimii potilaalla, edetään faasi III -tutkimukseen. Ja nämä on sitten todella laajoja, useita satoja, yleensä jopa 1 000 - 5 000 voi olla se potilasjoukko. Näitä pyritään tekemään ympäri maailman, että siinä on huomioitu erilaiset potilasryhmät, eri etniset ryhmät, jos suinkin vaan mahdollista.

Leena Mattila: Niin ettei käy niinku siinä sikainfluenssarokotteessa, et pieni osa väestöstä on Pohjoismaissa sellaisia, että ne saakin siitä narkolepsian siitä tukiainesta, tai onko se nykyään selvillä, mistä se oli?

Olli Törmäkangas: Joo.

Leena Mattila: Mut et just et tämmöset kuin ihmisillä on eri väestöissä erilaiset aineenvaihdunnat ja ne reagoi erilailla samaan lääkkeeseen?

Olli Törmäkangas: Muun muassa nämä asiat voi tulla siinä ja seikat ilmi sitten. Potilasmäärä pitää olla riittävän iso, että voidaan sanoa, että tämä on kattava, tämä edustaa hyvin tätä potilasryhmää. Että ei käy tämmösiä, että sitten onkin joku huomattava ryhmä, millä tuleekin yllättäen jotakin haittavaikutuksia.

Mutta edelleen yleisesti alalla faasi III -tutkimuksistakin noin 60 % aineista vain menee läpi. Että sielläkin tulee sitten yllätyksiä.  Teho ei ehkä ole riittävä tai sitten pitkäaikaisessa annostelussa tulee jotain haittavaikutuksia, mitä ei haluta sitten, sallita jatkuvassa potilaskäytössä.

Leena Mattila: Niin kun osa lääkkeistä on sellaisia, et niitä syödään jatkuvasti.

Olli Törmäkangas: Niitä syödä jatkuvasti. Ja muun muassa siksi tämä faasi III usein kestääkin, että se saattaa olla 3 - 4 vuotta pitkä. Tämä on kaikkein pisin vaihe näistä kliinisistä tutkimuksista.

Leena Mattila: Kun tässä koronarokotehommassa, tässähän oli nimenomaan puhe siitä, että sitten rokotteen vaikutuksia seurataan, kun ihmisiä on rokotettu. Että kun tsiljoona miljoonaa ihmistä on rokotettu ja erilaisissa väestöissä ja erilaisissa oloissa, että tuleeko siitä jotain nimenomaan pitkäaikaisvaikutuksia eri tyypin ihmisille? Niin se tehdään sitten jälkikäteen jälkiseurantana. Koska sitä ei voi tehdä muuten kuin sitten, kun miljoonia ihmisiä on rokotettu tai lääkitty.

Olli Törmäkangas: Mä en ole rokotuspuolen asiantuntija ja en uskalla lähteä tähän kommentoimaan. Mutta se, mitä THL on raportoinu, niin heidän mukaan yleensä nää haittavaikutukset tulee noin kuudessa viikossa esiin. Et ne nähdään aika nopeasti. Ja myös koronarokotteelle on annettu tämmöinen ehdollinen myyntilupa. Mikä tarkoittaa sitä, että nämä lääkefirmat, jotka sitä myy, ne joutuu kuukausittain raportoimaan kaikki teho- ja haittalöydökset viranomaisille.

Leena Mattila: Kuinkas yleistä se on sitten, että lääke ylipäätään pääsee sieltä alkiosta alkaen apteekin hyllylle?

Olli Törmäkangas: Se on harmittavan harvinaista. Et yleinen ehkä tämmöinen keskiarvo voi sanoa, että noin 10 000 lääkeainemolekyyliä jos meillä on tutkimushankkeessa, niistä yksi päätyy myyntiin. Ja nyt jos puhutaan näistä kliinisistä tutkimuksista, potilastutkimuksista, niin faasi I, II, III läpi menee vajaa 10 %, noin yksi kymmenestä. Että siinäkin suurin osa –

Leena Mattila: Eikö sitä pysty sitä alkuvalintaa mitenkään tekemään niin, että siellä ei ois noin kova toi pudotusprosentti? Vai onks sinne pakko ottaa hirveästi kamaa, että jos näistä nyt joku sittenkin olis hyvä?

Olli Törmäkangas: Siellä usein on monenlaisia hiukan eri profiililla olevia molekyylejä, rinnakkain mennään eteenpäin. Jotta nähdään, että mikä näistä antaa parhaan vasten. Ja se on ihan hyvä, että niin siellä on valintaa.

Leena Mattila: Niin et se on tarkoituksenmukaista, et niitä on niin hirveesti?

Olli Törmäkangas: Tarkoituksenmukaista, että pystytään laajemmasta joukosta valittamaan. Ja kaikella tällä turvataan sitten se potilaille riittävä turvallisuus ja teho.

Leena Mattila: Ja ylipäätään toisaalta jos karsis jo heti siellä, ettei ota ollenkaan tutkimuksiinkaan, niin sittei ehkä löytäis sitä helmeä, joka oli just se, joka jäi pois kokeesta.

Olli Törmäkangas: Kyllä ja yksi syy sitten myös näille, että ihan merkittävä, että alalla yleisesti pyritään jonkun molekyylin eteneminen, jos siellä jotain huonoa löytää, se pyritään se huono ominaisuus löytämään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Että sit kun mennään kliinisiin tutkimuksiin, niin siellä jos nyt ei ihan eksponentiaalisesti, mutta tutkimuskulut kasvavat hurjasti, kun mennään faasista eteenpäin.

Leena Mattila: Niin kun ihmisille pitää maksaa kuljetukset ja muut vastaavat? Kai ne saa jonkun kupin kahviakin.

Olli Törmäkangas: Kyllä varmasti. Ja jos viranomaiset vaatii ja kliininen ohjelma muun muassa, siellä joudutaan johonkin toiseen lääkeaineeseen vertaamaan meidän tutkimusmolekyyliä, niin se on se, joka tekee sen tutkimuksen, joutuu ostamaan sen verrattavan molekyylin. Ja niistä tulee hyvin nopeasti, jos on tuhansia potilaita, isot kulut.

Leena Mattila: Tässähän on just se ero, että jos ostaa luontaislääkkeen jostain luontaistuotekaupasta tai lääkkeen apteekista, ni siin apteekkilääkkeessä on ne testit takana ja ne on tasa-aineisia. Mut se luontaistuote, jossa on jotain kasvia tai mitä hyvänsä siitepölyä, niin sehän vaihtelee vuodesta toiseen. Et jos on sateinen vuosi, niin pitoisuudet on matalia, koska se on vesipitonen se kasvi ja se on blandaatunu. Jos on kuiva vuosi, niin se on kauheen väkevä.

Eli se sama valmiste on eri vuosina ihan eri väkevyyttä. Niin täs on just se ero, että sitten ne eivät ole niin tasalaatuisia, kun ne ei oo niin testattuja tai niitä ei oo testattu muuta kuin tullissa pistokokeilla, et onks niissä hygieniaongelmia tai torjunta-aineita.

Olli Törmäkangas: Sitä puolta en lähde kommentoimaan, mutta lääkekehityksessä yleisesti kaikki on hyvin tarkkaan standardoitua. Kaikki pitää tehdä hyvin tarkasti dokumentoituna ja pitää olla toistettavissa. Että kaikki vaiheet täytyy olla hyvin tarkkaan analysoituna ja dokumentoituna, että ei mitään haittavaikutuksia. Että viranomaiset pystyy kaiken, mitä on tehty, tarkistamaan ja tutkimaan ja niihin voidaan palata tarvittaessa myöhemmin.

Leena Mattila: Ja sehän tietysti maksaa, kun siellähän täytyy olla henkilökuntaa tekemässä näitä kokeita, että eihän ne ilmaiseksi tule? Vaikka ne tulisikin jo koepotilaat pelkällä kahvikupilla sinne, mutta se ei vielä riitä. Jonkun täytyy ne testit tehdä.

Olli Törmäkangas: Se on juuri näin. Ja myös säilyvyys ja kaikki laadunvarmistus on hyvin raskasta. Se vaatii ne resurssit ja jatkuvan analytiikan siihen, että voidaan olla varmoja, että lääkeaine on riittävän stabiili pitkässä säilytyksessä. Ja kaikki komponentit on varmasti puhtaita, mitä käytetään, ja turvallisia.

Leena Mattila: No mihis ne lääkeprojektit sitten kaatuu, jos ne kaatuu yleisesti ottaen? Onks joku semmonen pääasiallinen syy, mihin moni kompastuu?

Olli Törmäkangas: Aika monesti, kun lähdetään uutta mekanismia tutkimaan, ei voi olla tasan tarkkaan varmoja, että mihin kaikkeen se vaikuttaa. Esimerkiksi tämmöiset niin sanotut epigeneettiset, jotka liittyy tämmöseen geneettisen säätelyn, on löydöksiä ja havaintoja ja tutkimusraportteja, että ne saattaa johonkin syövän etenemiseen vaikuttaa.

Mutta ei voida ennustaa kaikkea, että mihin kaikkeen muuhun ne ennustaa. Onko siellä jotakin mekanismia, mitä ne myös samat kohdeproteiinit säätelee. Ja voi olla, että nämä ei tule sitten ihan alussa selville, että ne nousee sitten tutkimuksen kuluessa esille ja näistä voi tulla huomattavia haittavaikutuksia. Se voi lopettaa lääkekehitysprojektin nopeastikin, jos ne on tämmöisiä mekanismipohjaisia.

Leena Mattila: Mikä on se rankin vaihe tossa kehitysprosessissa, missä niitä eniten tippuu niitä koelääkkeitä?

Olli Törmäkangas: Kyllä se on ennen kuin mennään faasitutkimuksiin, nämä nonkliiniset, prekliiniset tutkimukset. Siellä ylivoimaisesti eniten näitä menee roskikseen ja pystytään näyttämään toteen, että tämä mekanismi ei toimi.

Leena Mattila: No Olli Törmäkangas, kun sä oot Principal Scientistina Orion Pharmassa, niin onko mitään sellaista lääkettä, minkä sä olisit saanu valmiiksi asti, vai onks kaikki hyytyny matkalle?

Olli Törmäkangas: Paljon on hyytyny matkalle. On erinäisiä vastoinkäymisiä tullu ja on ehkä saatu kliinisiin vaiheisiin, mutta sitten syystä tai toisesta ne on jouduttu lopettamaan. Mutta tämä darolutamidi, eturauhassyöpälääke on semmoinen, mikä me on viimeisimpänä nyt sitten Orionilla saatu markkinoille asti yhteistyössä Bayerin kanssa kehitetty faasi III:a eteenpäin. Se on kyllä semmoinen onnistuminen, henkilökohtainen, mutta myös koko tutkimusryhmälle ja organisaatiolle.

Leena Mattila: Juhlitteko te rankasti?

Olli Törmäkangas: Hillitysti. Että tämä oli semmoinen, mitä lähettiin ihan alusta asti tekemään juuri tämmöisten virtuaaliseulonnan kautta, ihan nollapisteestä hakemaan niitä lähtöainemolekyylejä. Muokkaamaan ne sitten ja optimoimaan sen tehoa ja turvallisuutta. Ja vaihe vaiheelta se saatiin sitten eteenpäin ja oli kliinisissä riittävän tehokas ja siedetty aine.

Leena Mattila: No mistä te tiesitte tai valitsitte sen, että mihin te pistätte sen lääkkeen tähtäämään? Kun tehän pistätte sen tähtäämään johonkin? Ei kai se sattumalta osunu johonkin?

Olli Törmäkangas: Ei, kyllä meillä oli hyvin tarkkaan tiedossa, niin sanottua androgeenireseptoria tutkittiin, tämmönen miessukupuolihormonireseptori. Ennen tätä niin sanottua antagonistiohjelmaa, missä näitä inhibiittoreja kehitettiin, me koetettiin hakea testosteronin korvaavaa yhdistettä, niin sanottua agonistia, joka aktivoi tätä reseptoria. Ja tämmöisiin myöhemmän iän testosteronivajetilanteisiin. Mut sitten aika pian huomattiin, että nämä solumallit, mitä talossa oli, niin jonkun ajan kuluttua nämä tämmöiset antagonistiset aineet, ne alko käyttäytymään agonisteina. Tämä oli ehkä näille ensimmäisen sukupolven antiandrogeeneille tyypillinen piirre, että ne hyvin nopeasti kehitti tämmösessä niin sanotussa yliekspressio-, reseptoriekspressio-

Leena Mattila: Eli ylitarjonnassa.

Olli Törmäkangas: Niin. Soluissa, joissa on ylimäärä tätä androgeenireseptoria. Ne aineet toimi agonistina, elikkä ne tavallaan ruokki sen kasvua. Mikä sitten tarkoittaa syöpähoidossa sitä, että se aktivoi eturauhasyövän kasvua. Tämä herätti sitten mielenkiinnon tämä löydös.

Myöhemmin sitten maailmalta tuli myös raportteja, että se oli muuallakin vahvistettu. Ja lähdettiin hakemaan sitten ei tämmöstä aktivoivaa, vaan päinvastoin inhiboivaa ainetta elikkä antagonistia. Ja sillä oli selkeä linkki sitten eturauhassyövän kasvuun. Ja nimenomaan tämmöisen myöhäisen vaiheen eturauhassyövän kasvun, missä on jo kaikki sädehoidot kokeiltu.

On myös tämmöstä, potilaat on mahdollisesti saaneet jo tämmösen kemiallisen kastraation, että on testosteronitasot ajettu alas. Mut silti syöpäsolut on muuttuneet sen verran paljon, että ne alkaa toimimaan agonistina näille ensimmäisen sukupolven lääkkeelle. Siihen lähettiin sitten tämmöstä tehokkaampaa lääkeainemolekyyliä kehittämään.

Meillä oli siihen aikaan projektissa hyvin pätevä molekyylimallittaja. Hän otti tämmöisen kolmiulotteisen androgeenireseptorin, tämän miessukupuolihormonireseptorin mallin ja muutti sen konformaatiota siten, että ne saatiin inaktiiviseen muotoon –

Leena Mattila: Onks konformaatio se rakenne?

Olli Törmäkangas: Rakenteen kolmiulotteinen muoto.

Leena Mattila: Avaruusrakenne?

Olli Törmäkangas: Avaruusrakenne. Siten, että se oli tavallaan inaktiivinen muoto, siinä yhtä semmoista proteiiniheliksiä siirrettiin. Ja siihen malliin pystyttiin istuttamaan näitä virtuaalimolekyylejä. Sieltä löytyi sitten aivan uusia molekyylejä, mitä ei aikaisemmin ollu saatu näihin malleihin istumaan. Siitä tämä lähti sitten liikkeelle, että tilattiin nämä parhaat virtuaalimolekyylit sitten fyysisesti tuonne –

Leena Mattila: Mistä niitä tilataan?

Olli Törmäkangas: Näitä molekyylikirjastoja on maailmalla.

Leena Mattila: Että lainatkaa meille desilitra jotain molekyylejä?

Olli Törmäkangas: Tai myyvät näitä. Että tämä on semmoinen kasvava ala, että yhä laajempia ja laajempia kirjastoja pystytään ostaa.

Leena Mattila: Joku tehtailee jossain molekyylejä tilauksen mukaan?

Olli Törmäkangas: Näitä on tämmösiä, ja erityyppisiä rakennemolekyyliperheitä voi olla. Tämä on semmoinen kasvava ja yhä isompia ja isompia molekyylikirjastoja pystytään tänä päivänä ostamaan.

Leena Mattila: Ja sit niistä nakerretaan eteenpäin.

Olli Törmäkangas: Niistä lähetään sitten rakentamaan. Niin kuin sanoin tuossa alussa, niin kartoitetaan kaikki huonot puolet ja koitetaan linkittää, että miten se liittyy tähän molekyylin rakenteeseen, molekyyliin, että mitkä aiheuttaa nää huonot ominaisuudet ja suunnitella sen pohjalta sitten muutokset. Ainesetti kerrallaan sitten syntetisoidaan näitä paranneltuja modifikaatioita ja katotaan, että onnistuuko ne ja viekö ne niitä tehoa ja ominaisuuksia eteenpäin. Aina ei onnistuta, joudutaan palaamaan pari askelta takaapäin ja lähtee vähän eri suuntaan, eri kohdasta molekyyliä sitten muokkaamaan eteenpäin.

Leena Mattila: Ja se pitää jokaiseen, kun sä sinne jonkun nippelin liität tai otat pois, ni se pitää aina testata siin välissä? Eli siinähän menee ikä ja terveys ihmiseltä, tutkijalta, koko ryhmältä.

Olli Törmäkangas: Kyllä se kestää. Se on työläs vaihe. Ja se yksi molekyyli, tässä meidän projektissa syntetisoitiin hieman yli 1 000 loppuainemolekyyliä siinä ja jokainen molekyyli vaatii useamman stepin synteesin. Molekyylejä on ollut siellä varmasti lähemmäs 10 000 kaikkiaan.

Leena Mattila: Miten teillä hermo kestää?

Olli Törmäkangas: Ja näitä koetetaan tehdä mahdollisimman paljon paralleelisti ja rinnakkain useampia, että se ei ole yksi kerrallaan.

Leena Mattila: Niin ettei ne oo peräkkäin. Mä jo aattelin, että johan siinä hermo menee. Multa menis. Mutta että toi syöpähän on siinä mielessä hankala tapettava, koska sehän muuntelee. Niinku sanoit justiin tossa, että se kehittää vastustuskyvyn jollekin lääkkeelle, että alkaa suorastaan hyötyä siitä lääkkeestä, mikä oli tarkoitettu hänet tappamaan.

Niin miten sellaiseen pystyy tähtäämään, kun se ei pysy ennallaan? Se on niinku joku ameeba tai se on niinku influenssavirus, et se muuntelee koko ajan. Et pysyis nyt siinä, missä se on ja se ois paljon asiallisempi, kiinteä paketti. Et tossa on toi eturauhassyöpä ja se tapetaan tällä lääkkeellä.

Olli Törmäkangas: Se on hyvä kysymys. Aika monet syöpälääkkeet on nimenomaan tämmöisiä. Tätä on vaikea ennustaa etukäteen, että mitkä. Syöpä monesti löytää reitit resistenssin, kehittää jonkun vaihtoehtoisen tavan sitten jatkaa kasvua.

Leena Mattila: Syöpä on ovela olio.

Olli Törmäkangas: Kyllä, kyllä. Ja aika usein muun muassa kinaasi-inhibiittoreita, mitä on hyvin paljon tutkittu maailmalla, joilla voidaan eri syöpiä hoitaa, pitkässä annostelussa ne saattaa kehittää tämmösen kohdeproteiinin. Se kinaasiproteiini mutatoituu, tietyt aminohapot siellä vaihtuu toiseksi ja tämän jälkeen nämä aineet ei enää toimikaan. Että se sitoutumistaskun muoto, mihin nämä aineet on suunniteltu, ei ole enää sama ja ne ei enää toimi.

Leena Mattila: Sit kun käy niin, että se syöpä alkaa nauttia siitä lääkkeestä ja ottaa voiman tunnetta siitä lisää, niin se oli se ensimmäisen sukupolven lääkke ja sit pitää kehittää lisää lääkkeitä, seuraavia sukupolvia? Meneeks se se näin, kun faaseja oli 1, 2, 3, niin näitäkin on sukupolvi 1, 2, 3, 4, 5, 7?

Olli Törmäkangas: Näitä voi tulla näitä sukupolvia lisää. Että muun muassa tämä darolutamidi, mikä kehitettiin eturauhassyöpään, niin tämä on niin sanottu, toisen sukupolven lääkkeestä puhutaan. Sillä nimenomaan pystytään tämmöiset, joilla nämä eturauhassyöpäsolut, jotka karkaa näitten ensimmäisen vaiheen hoidosta, niin tämä aine toimii. Ja nämä toisen sukupolven aineet myös näihin mutatoituneihin solulinjoihin.

Ja aika näyttää, tuleeko sitten uusia kolmannen sukupolven lääkkeitä. Tällä hetkellä muun muassa yksi firma kehittää tämmöstä niin sanottua protac-teknologiaan liittyvää, missä juurikin tämmöiseen (-) [35:49], siihen hajottavaan proteiiniin sitoutuvaan molekyyliin linkataan tämä androgeenireseptoriin sitoutuva molekyyli. Ja ne kun tuodaan yhteen, niin se lähtee tavallaan (-) tämä kohdeproteiini, androgeenireseptori, ja -

Leena Mattila: Siis jotenkin hajoamaan?

Olli Törmäkangas: Elimistö hajottaa sitten sitä. Mutta tämä on epävarmaa vielä, että kuinka tehokas tämä loppupeleissä on ja onko tämä kilpailukykyinen lainkaan sitten näille nykyiselle toisen sukupolven.

Leena Mattila: Kuinka kauan se suunnilleen kestää, että se ensimmäisen sukupolven lääke, syöpä rupee sitä sietämään tai hyötymään siitä? Ja sit tulee toisen sukupolven lääke, niin kuinka kauan se kestää sitten taas se seuraava vaihe? Että syöpä ihan tyytyväisenä köllöttelee vaan ja kasvaa entistä vilkkaammin.

Olli Törmäkangas: Nämä on hyvin yksilöllisiä. Että syöväthän, ei kaikille tule tämmöstä potilaille resistenttiä, että se ei ole mikään semmonen automaatio. Ja seuraavan sukupolven lääkkeet, jos ne lähdetään ihan alusta kehittämään, niin ne kyllä voi ottaa sen 12 vuotta hyvinkin, ennen kuin ne on sitten taas kehitetty ihan alusta asti.

Leena Mattila: Ei ihan rippikouluikään asti, 15:tä vuotta?

Olli Törmäkangas: No ei ihan, mut melkein.

Leena Mattila: No sitte ku, siis yleensä mitä, jos on vahva lääke tai mikä hyvänsä vahva aine, niin sillä on vaikutuksen lisäksi sivuvaikutuksia. Niin minkäslaisia sivuvaikutuksia näistä syöpälääkkeethän on tunnettuja siitä, et niillä on hankalia sivuvaikutuksia?

Olli Törmäkangas: Tässä palataan juurikin tähän hyöty-riskisuhteeseen, mikä pitää olla sitten potilaalle edullinen. Hyvin usein ne liittyy siihen mekanismiin. Joskus puhutaan niin sanotuista off-targeteista, elikkä tämmösistä epäselektiivisistä, että nää lääkeaineet saattaa sitoutua myös jonkin toiseen kohteeseen kun tämä haluttu proteiini. Ja aiheuttaa sen kautta sitten jotain ikäviä, epäsuotuisia haittavaikutuksia. Mutta kyllä nämäkin yleensä hyvin aikaisessa vaiheessa saadaan kiinni ilmeiset löydökset.

Leena Mattila: Kuinka tehokas se on tää darolutamidi? Saako siitä lisää elinvuosia, vai häviääkö se syöpä kokonaan? Pystyyks sen hävittämään tällä?

Olli Törmäkangas: Tähän mä en voi kommentoida kovin tarkkaan. Sitä ei tarkalleen tiedetä ja tutkimukset on menossa. En pysty kommentoimaan virallisesti sen kummemmin.

Leena Mattila: Mut et mikä sen vaikutus on käyttäjän elämään?

Olli Törmäkangas: Tämä ensimmäinen tutkimus, faasi III –tutkimus, mihin tätä kehitettiin, niin siinä seurattiin tätä tämän metastaasin elikkä etäpesäkkeiden, että kuinka kauan se viivästyy. Ja se oli merkittävä viivästyminen sitten. Ja nyt on sitten faasi III:ssa menossa myös muita tutkimuksia, joissa aikaisemman vaiheen potilaille muun muassa annostellaan tätä. Näistä ei ole vielä mitään virallisia tuloksia olemassa, mitä voisi kommentoida.

Leena Mattila: Täähän on aika tuore lääke, ne myyntiluvat oli vuodelta 20, viime vuodelta, eiks oo?

Olli Törmäkangas: Ensimmäinen myyntilupa tuli jo 19 USA:ssa ja viime vuonna tuli sitten EU:ssa. Ja myös Japanissa ja Brasiliassa on myyntilupa voimassa.

Leena Mattila: Kuinka usein Suomessa ylipäätään keksitään joku täysin uusi lääke? Ei ihan kerran vuodessa.

Olli Törmäkangas: Se on aika, ei kerran vuodessa. Tarkkaa arviota mulla ei tästä ole, mutta mä sanoisin, että 2000-luvulla tuskin on 20 uutta lääkettä kehitetty. Se on todella harvinaista.

Leena Mattila: Siis maailmassa vai Suomessa?

Olli Törmäkangas:Suomessa. Maailmanlaajuisesti USA:n lääkeviranomaisten FDA:n tilastoissa on joka vuosi alle 100, 70 - 80 uutta lääkeainetta saa myyntiluvan.

Leena Mattila: Ja se on iso markkina-alue. Siellä on monen sortin lääkettä ja monen sortin väestöö. Nyt kun koronan takia tässä lääkekehityksessä on käyny kova kuhina, niin onks se vaikuttanut tähän muuhun lääkekehitykseen, kun rokotepuolella kihisee ja koronaviruslääkkeissä kihisee? Onks se syönyt kaikki resurssit sit muulta lääketutkimukselta?

Olli Törmäkangas: Mä en sanois niin. Jossain tutkimusinstituutioissa ja ryhmissä ja jopa lääkefirmat on lähteny kehittämään lääkkeitä tähän koronaan myös. Mutta mä luulen, että suurimmassa osassa tämä olemassa oleva tutkimusohjelma, portfolio ja tutkimusprojektit, niitä on pyritty viemään eteenpäin. Ei niistä ole luovuttu eikä niistä ole otettu resursseja pois. Että mahdollisimman hyvin ja olemassa olevilla resursseilla. Koronan aiheuttamat viiveet, niin niitä on pyritty kyllä täysillä minimoimaan, että se ei olisi aiheuttanut.

Leena Mattila: Niin että se koronaan käytetty tutkimusaika ja raha ja resurssit, ne on tullut kaiken tän mun päälle, eikä lohkastu joltain pois?

Olli Törmäkangas: Joo, kyllä se tutkimusresurssit ja raha on siellä ollut valmiiksi, että niitä ei ole otettu pois eikä niitä ole tullut lisää sitten. Mut tietenkin kirjallisuutta seuraa ja valtavasti tulee tuolta netistä tähän COVIDiin liittyvää kirjallisuutta, tutkimustietoa, päivittäin sähköposteista löytyy useita artikkeleita. Siellä kyllä tapahtuu sitten. Ne, jotka tekee tutkimusta, se on todella intensiivistä. Ja mikä on hyvä, että sitä myös julkaistaan hyvin paljon. Että sitä ei pidetä itellä, vaan kaikki pääse hyötymään siitä tutkimuksesta.

Siellä on muun muassa tämmöisiä ACE2-proteiini-inhibiittoreita kehitetään ja toivon mukaan niistä saadaan nopeasti sitten lääkkeitä eteenpäin. Tämä kyseinen proteiini on semmoinen, mihin tämä koronavirus ensin sitoutuu, joka aiheuttaa sen, että ylipäätään pääsee solun sisään. Jos siihen pystytään tämmönen inhibiittori kehittään, niin tämä olis todella lupaava ja hyvä koronan hoidossa.

Leena Mattila: Virus ei pääse mihinkään tarrautumaan, eikä se pääse sisään.

Olli Törmäkangas:Tarrautumaan eikä solun sisään. Mutta –

Leena Mattila: Se voidaan niistää pois nenästä.

Olli Törmäkangas: Kyllä, mutta mahdollisista haittavaikutuksista on sitten liian aikaista ehkä tässä lähteä spekuloimaan sen enempää.

Leena Mattila: Ja viruslääkkeet on hankalia, niin kuin on syöpälääkkeetkin, ei sen puoleen. Mutta voidaanks sitten mahdollisesti, onks semmonen teoriassa edes mahdollinen, et kehittäis semmosia lääkkeitä, mitkä estäis esim. syöpiä etukäteen tai ennaltaehkäsis? Että jos on jollain esimerkiks suvussa taipumusta tai muuten elämäntavat semmoset, että juo viinaa ja polttaa tupakkaa kuin korsteeni ja sit on odotettavissa keuhko- ja suolistosyöpiä. Niin et olis joku semmonen lääke, mikä stimulois immuunipuolustusta niin, että siel ois kaikki torjuntasysteemit hanakasti napsimassa pois kaikki onkogeenit verenkierrosta, ettei se syöpä pääsis tarrautumaan eikä kasvamaan mihinkään?

Olli Törmäkangas: Kyllä tämä olis varmaan semmoinen Graalin malja, mitä ollaan ympäri maailmaa iän kaiken yritetty metsästää ja hakea keinoja. Ehkä yksi parhaista lääkkeistä on terveelliset elämäntavat.

Leena Mattila: Se vanha vitsi, mikä auttaa kaikkeen.

Olli Törmäkangas: Hyvä ruokavalio, hyvä uni ja liikunta on varmasti hyvä lääke. Mutta tällä hetkellä ei ole mitään rokotetta olemassa, ei tämmöstä ennaltaehkäisevää hoitoa, millä voisi lääkinnällisesti ennaltaehkäistä syöpää.

Leena Mattila: Voisiko immuunipuolustusta ylipäätään kohottaa? Muutenkin kuin gammakolopuliinipistoksella takavuosina.

Olli Törmäkangas: Juu, kyllä. Elikkä immuunipuolustukseen liittyvää, puhutaan tämmösestä niin sanottu immuno-onkologia, hyvin aktiivinen tutkimuksen kenttä tällä hetkellä ympäri maailmaa. Tehdään valtavasti töitä ja se kehittyy todella paljon ja nopeasti nyt. Siellä on muun muassa tämmöisiä, puhutaan niin sanotusti adoptiivisista hoidoista. Potilaalta eristetään T-soluja, tämmöisiä immuunisysteemin tappajasoluja ja niitä pystytään aktivoimaan sitten ja muokkaamaan. Siten, että tämä syöpäsolu enää ei pysty huijaamaan niitä ja näivettämään, vaan ne toimii sitten paljon aggressiivinen ja lähtee tuhoamaan syöpäsoluja.

Näillä on todella hyviä kliinisiä tuloksia ja näistä varmasti, nämä tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Hyvin paljon maailmalla tutkitaan myös immuunijärjestelmään liittyviä aktivoivia, eri mekanismeja, eri reseptoreita pyritään aktivoimaan tai jarruttamaan niiden toimintaa, jotta ne tehostaa tätä immuunivastetta syöpäsoluja vastaan. Näitä varmasti tulee tulevaisuudessa enemmän.

Leena Mattila: Kuitenkin osa syövistä on virusperäsiä. Ja ne voi aiheuttaa syöpiä, virukset, niin sitten jos sitä tutkitaan sekä sitä virusta että sitä syöpää, minkä se on aiheuttanut, niin voiko joku tämmöinen konsti parantaa sitä lopputulosta? Esimerkiks löytyisi varhaisemmassa vaiheessa tai voitas estää se syövän muodostuminen, kun sillä ihmisellä on se virus? Että se virus, jos se nyt köllöttää siellä joku papilloomavirus, niin se ei pystyisi mitään tekemään? Et sen kun köllötät.

Olli Törmäkangas: Varmasti yksi tämmöinen ennaltaehkäisevä, että jos pystytään identifioimaan varhaisessa vaiheessa näitä syöpiä, niin aina hoitovasteet on paremmat, kun pystytään aloittamaan aikaisemmin hoidot. Viruslääkitystä on tutkittu maailmalla syövän hoitoon. Loppupeleissä aika huonoin tuloksin. Tää HPV-rokotteet muun muassa on yksi semmoinen hyvä, että tämmöisiin virusperäisiin syöpiin ne toimii, mutta yleisesti syöpäkentässä rokotteilla ei ole tällä hetkellä vielä merkittävää läpimurtoa.

Leena Mattila: Niin varsinkin, jos sen saa tupakasta tai jostain muusta vastaavasta, niin rokotus ei liity asiaan kauheasti. Kun sä oot töissä lääketehtaassa, niin mitäs meinaatte siellä seuraavaksi kehittää, Olli Törmäkangas? Mikä on seuraava 12 vuoden päästä odotettava herkkupala? Oletetaan, että siinä menee se 12 vuotta.

Olli Törmäkangas: Yksityiskohtia en voi lähteä avaamaan, mutta mä toivon, että se liittyy immuno-onkologiaan, uusia, tehokkaampia hoitoja potilaille. Se voi olla myös kipuprojektista tuleva uusi lääkeaine, uudella mekanismilla toimiva lääke. Ja kipupuoli on muun muassa tämmöinen, missä on edelleen, neuropaattinen kipu on tämmöinen, mihin ei löydy kunnon täsmähoitoa ja se on maailmalla aika kuuma aihe tällä hetkellä. Siihen koetetaan kovasti hakea uusia hoitoja, mekanismeja.

Leena Mattila: Ja 12 vuoden päästä kuullaan asiasta lisää.

Olli Törmäkangas:Sitten nähdään, miten kävi.

Leena Mattila: Kiitos.

Olli Törmäkangas: Kiitoksia.

[aplodeja]